Surua syvemmälle

Jaan jälleen tekstin, jonka kirjoitin itselleni ylös lapseni menetyksen jälkimainingeissa: Suru ei ole ainoa asia, joka vastasyntyneen lapsen kuoleman jälkeen äidille jää. Lukemattomat ristiriidat mielen ja kehon välillä, naiseuden ja äitiyden suhteen, yksilönä. Sana lapsettomuus saa aivan uudenlaisen merkityksen. Millaista on tulla äidiksi ilman lasta? Mitä tapahtuu, kun keho janoaa sisällään kasvanutta pientä ihmistä vierelleen, …

Jatka artikkeliin Surua syvemmälle

Sureva etsii vastauksia

Ihminen on kautta aikojen etsinyt selityksiä ja syitä selittämättömille asioille. Niille asioille, joihin ihminen ei itse voi vaikuttaa. Niille asioille, jotka ovat kättemme ulottumattomissa. Joskus syyt ovat helposti löydettävissä. Ne ovat luonnollisia. Syyt tiedetään, niistä koituvia seurauksia osaa odottaa, ja niihin pystyy valmistautumaan. Ja vaikka seurauksen osuessa tekee kipeää, lopputuloksen voi hyväksyä ilman katkeruutta, kateutta …

Jatka artikkeliin Sureva etsii vastauksia

Miten avata Surunlukko?

Tämä on jatkoa edellisestä postauksesta, jossa otin esille kuilun, joka erottaa surevan ja muut toisistaan. Miksi kuilu syntyy, ja mikä sen muodostaa? Miksi ja mihin Surunsiltaa tarvitaan? Sureva harvoin vapaaehtoisesti valitsee surua, joten hän on tahtomattaan jo joutunut kuilun kupeeseen. Surevalla on tietenkin omat vastuunsa ja roolinsa surun jakamisessa (vaikka jakaminen ja surusta puhuminen sattuu, …

Jatka artikkeliin Miten avata Surunlukko?

Kuilu, joka erottaa

Olen pitkään miettinyt, miten sanoittaa ja selventää surukuplan ulkopuolella oleville heidän rooliaan, vastuitaan ja merkitystä surukäsittelyssä. Olen alustanut vaikeaa aihetta ja herätellyt aivonystyröitä pariin otteeseen Instagramin puolella. (Jos tilini ei ole vielä tuttu, käy etsimässä se sieltä nimellä @surunsilta ja laita seurantaan! Yksittäisiin kuviin pääsee myös klikkaamalla tältä sivulta löytyvän Instagram-otsakkeen alta.) Aihetta varten olen …

Jatka artikkeliin Kuilu, joka erottaa

Katso surua silmiin

Kirjoitin viime syksynä suruani käsitellessä kohtaamisestamme seuraavasti: Suru astui elämäni näyttämölle lipuen, hiljaa ilman ääntä ja kulisseihin naamioituen. Mutta kun huomasin sen kantavan tuolia, asettavan sen keskelle lavaa, istahtavan siihen ja katsovan minua suoraan silmiin, tiesin. Se oli tullut jäädäkseen. Ensin suru ja minä olimme kaksi erillistä yksikköä. Kaksi erillistä olevaista. Tutkimme toisiamme, minä varovin …

Jatka artikkeliin Katso surua silmiin

Yksityinen matka

Jaan luvalla alla olevan tekstin, joka minulle lähetettiin kuvaamaan vastoinkäymisen aikana koettua tunnetta: Surun särkemä, kauneuteen kätketty, kasvoilta pois pyyhitty. Tunne, jota kukaan ei tiedä. Tunne, jota on vaikea paljastaa. Varjeltu salaisuus. Sitaattiin kiteytyy todella paljon surusta sanottua ja sanomatonta, surun tuomaa kokonaisvaltaista olotilaa. Muistan, kun lapseni menetyksen jälkeen istuin ensimmäistä kertaa taksiin viime kesänä. …

Jatka artikkeliin Yksityinen matka

Miksi surusta pitää puhua?

Menetys ja kuolema ovat varmempia asioita, kuin elämä ja syntymä. Kirjoitin yllä olevan mietteen eräänä iltana itselleni ylös. Aika synkkää, myönnän. Miete on kuitenkin totta, ja siksi se on ensimmäinen ja luonnollisin syy siihen, miksi surusta pitää puhua. Koska surun useimmiten laukaisee nimenomaan jonkin tai jonkun menetys tai kuolema, suru on vääjäämätön osa elämää. Jokaisella …

Jatka artikkeliin Miksi surusta pitää puhua?

Surunsillan tällä puolen

Suru. Tuo murheellinen sana, jossa ei ole lainkaan valoa. Suru on universaali ilmiö, joka koskettaa meitä kaikkia omalla tavallaan. Suru muuntuu moneksi: sitä torjutaan, tai siihen saatetaan takertua. Sitä väistellään, tai sitten se voi nielaista mennessään. Sitä vastaan voi taistella, mutta sille voi myös antautua. Suruun liittyy paljon muita negatiivisia tunnetiloja: häpeää, syyllisyyttä ja yksinäisyyttä. …

Jatka artikkeliin Surunsillan tällä puolen