Minne?
Surunsilta on alusta menetyksestä, kaipuusta, elämästä jälkeen. Se pyrkii käsittelemään surua niin surevan itsensä, kuin surevan kohtaavan näkökulmasta. Sen tarkoitus on tuoda lohtua ja toimia tukena, mutta samalla herättää ajatuksia ja avartaa näkemyksiä. Koska Surunsillalla ei tarvitse unohtaa tai sivuuttaa muita tunteita, alusta sisältää myös arkea ja juhlaa, onnistumisen tunteita ja kiitollisuuden aiheita. Surunsilta on avoin kaikille ja kaikelle.
Miksi?
Kuilu, joka erottaa etenkin surevat ja ulkopuoliset toisistaan, on usein liian syvä. Liittymällä mukaan voit auttaa tekemään surusta helpommin lähestyttävää ja näkyvämpää. Kommentoi, vuorovaikuta, tuo äänesi esiin. Myös hiljaa saa olla mukana. Sen sijaan, että torjuisimme toisemme tai jopa itsemme, voimme oppia ymmärtämään kaikkia osapuolia paremmin silloin, kun suru on läsnä. Rakennetaan Surunsillasta yhdessä turvallinen.
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
213-päivä ja tarina menetyksestä
Muistan lähes kuusi vuotta vanhan tunteen ihoni alla edelleen siitä, kuinka halusin esikoiseni kuoleman jälkeen huutaa maailmalle, että olen äiti, että minä synnytin lapsen, ja että minun lapseni tarinan ja olemassaolon tulee kaikkien kuulla, vaikkei lapsi olekaan sylissäni. Myöhemmin huomasin, että tunne on yleinen muillekin lapsensa menettäneille. Se on mielen tapa kertoa, että sillä tavoin…
Viisi vuotta surun syleilyä Surunsillalla
Ennen kuin aloitan, haluan sanoa: kiitos, kun olet täällä. Siitä on suurin piirtein viisi vuotta, kun Surunsilta näki päivänvalon. Sen jälkeen minulle on tapahtunut paljon, elämää iloineen ja kiireineen, mutta myös suruineen. Häät, lapsen syntymä, vauvavuosi, taaperovuodet, flunssakaudet, työt, kiireet ja matkustelut. Vanhasta irti päästämistä, uuden hakemista, hyvästelyjä, hyvästelyjä ilman hyvästelyjä, hautajaisia. Näkyviä tapahtumia ja…
Hyvää suremista etsimässä
”Olen surkea surija”, kuulen televisiosta. Ylen aamussa vierailijana on esikoiskirjailija ja uskonnonfilosofian tutkijatohtori Lari Launonen ja meitä yhdistää ainakin yksi asia: olemme molemmat menettäneet lapsen. Istun sohvalle, ja kuuntelen Larin tarinaa poikansa kuolemasta ja siitä, ettei hän ole itkenyt asian vuoksi kuin kahdesti. ”Olen surkea surija.” Sanat kaikuvat mielessäni monta päivää, enkä muista haastattelusta enää…
SURUNSILTA 