Tervetuloa kohtaamispaikalle.

Minne?

Surunsilta on alusta menetyksestä, kaipuusta, elämästä jälkeen. Se pyrkii käsittelemään surua niin surevan itsensä, kuin surevan kohtaavan näkökulmasta. Sen tarkoitus on tuoda lohtua ja toimia tukena, mutta samalla herättää ajatuksia ja avartaa näkemyksiä. Koska Surunsillalla ei tarvitse unohtaa tai sivuuttaa muita tunteita, alusta sisältää myös arkea ja juhlaa, onnistumisen tunteita ja kiitollisuuden aiheita. Surunsilta on avoin kaikille ja kaikelle.

Miksi?

Kuilu, joka erottaa etenkin surevat ja ulkopuoliset toisistaan, on usein liian syvä. Liittymällä mukaan voit auttaa tekemään surusta helpommin lähestyttävää ja näkyvämpää. Kommentoi, vuorovaikuta, tuo äänesi esiin. Myös hiljaa saa olla mukana. Sen sijaan, että torjuisimme toisemme tai jopa itsemme, voimme oppia ymmärtämään kaikkia osapuolia paremmin silloin, kun suru on läsnä. Rakennetaan Surunsillasta yhdessä turvallinen.

VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT

Myrskyn silmässä

Disclaimer: Tämä postaus on pitkään odottanut keskeneräisenä julkaisua, ja se käsittelee kokemuksia, joita toisen lapsen saaminen lapsen menetyksen jälkeen tuo tullessaan. Se on kerännyt sanoja pikkuhiljaa viikkojen ja kuukausien ajan, joten osa ajatuksista on peräisin jo viime vuodelta. En osaa sanoa itsekään onko postauksessa punaista lankaa, päätä tai häntää, mutta toivon, että sisältö puhuttelee kenties …

Jatka artikkeliin Myrskyn silmässä

Suru vertaansa, vai vertailua vailla?

Vertailu on ihmismielen luonnollista ajatustyötä. Somen myötä vertailusta on tullut entistä tavallisempaa, useammin toistuvaa ja jatkuvasti läsnäolevaa. Vertailun kohteen voi valita vapaasti: kaikille löytyy kaikkea. Vertailua ei käydä ainoastaan esimerkiksi ulkonäöstä tai suosiosta: traumojen, draamojen ja ihmiskohtaloiden vertailussa on oma suolansa. Kun aiemmin vertailu tapahtui lähipiirissä tai kuultujen juorujen perusteella, tänä päivänä myös tuntemattomien tilanteet …

Jatka artikkeliin Suru vertaansa, vai vertailua vailla?

Elämänkulkua Surunsillalla

Viimeisestä julkaisustani on aikaa kaksi kuukautta. Joskus kaksi kuukautta on lyhyt aika, joskus pitkä. Ainakin omalla kohdallani surressa aika tuntuu kuluvan hitaammin, kuin elämää elellessä. Nyt viimeiset kaksi kuukautta on mennyt kuin siivillä: keskittymiseni on ollut elämässä. Rakkaudessa, ilon ja onnen hetkissä, levossa. Suru, kaipuu ja menneisyys kulkevat kyllä mukanani, mutta ne ovat antaneet minulle …

Jatka artikkeliin Elämänkulkua Surunsillalla