Vuosipäivästä toiseen

Hyppään suoraan altaan syvään päähän: oman lapsen hautaaminen erkaannuttaa muusta maailmasta ja muista ihmisistä. Kokemuksen jälkeen ei kuulu enää siihen todellisuuteen, missä muut elävät, eikä siihen todellisuuteen koskaan enää palaa. Ei, koska hauta jää fyysiseksi todisteeksi siitä, mitä yhtenä päivänä elämässään joutui tekemään. Koska asun Etelä-Euroopassa, tyttömme hautausjärjestelyt tapahtuivat nopeammalla tahdilla, kuin miten ne Suomessa …

Jatka artikkeliin Vuosipäivästä toiseen

Vertaistuen voima

Kirjoitin viime syksyllä muistiinpanoihini seuraavasti: Jätin soittopyynnön Käpy ry:n nettisivujen kautta samalla, kun tilasin heiltä tukimateriaalia. Muutamaa päivää myöhemmin järjestön edustaja soitti, ja yleisen alkurupattelun jälkeen edustaja kysyi, halusinko jakaa tarinamme yksityiskohtaisemmin. Se tuntui ihanalta, helpottavalta, pelottavalta ja hämmentyneeltä, koska suuni avatessani havahduin, etten ollut kertonut tapahtumista vielä kenellekään ulkopuoliselle. Kompuroin sanoissani, en osannut asettaa …

Jatka artikkeliin Vertaistuen voima

Perjantait on pahimpia

Meille perjantait ovat pahimpia. Perjantai on tyttäremme syntymä- ja kuolinpäivä, sekä hautaanlaskun päivä.  Tyttäreni kuoleman jälkeen elin pitkään kohtalon päivän ja viikon kulkua niin, kuin joku olisi painanut replay-nappia. Toisinnon aalto kehittyi pitkin viikkoa, kunnes perjantaiaamupäivisin kello 10:25 se tyrskähti rajusti kalliota vasten niin, että vaahtopäinen kärki ripotteli kuplia kauas kuivalle kivelle. Viikonlopun ajan aalto …

Jatka artikkeliin Perjantait on pahimpia

Surua syvemmälle

Jaan jälleen tekstin, jonka kirjoitin itselleni ylös lapseni menetyksen jälkimainingeissa: Suru ei ole ainoa asia, joka vastasyntyneen lapsen kuoleman jälkeen äidille jää. Lukemattomat ristiriidat mielen ja kehon välillä, naiseuden ja äitiyden suhteen, yksilönä. Sana lapsettomuus saa aivan uudenlaisen merkityksen. Millaista on tulla äidiksi ilman lasta? Mitä tapahtuu, kun keho janoaa sisällään kasvanutta pientä ihmistä vierelleen, …

Jatka artikkeliin Surua syvemmälle

Katso surua silmiin

Kirjoitin viime syksynä suruani käsitellessä kohtaamisestamme seuraavasti: Suru astui elämäni näyttämölle lipuen, hiljaa ilman ääntä ja kulisseihin naamioituen. Mutta kun huomasin sen kantavan tuolia, asettavan sen keskelle lavaa, istahtavan siihen ja katsovan minua suoraan silmiin, tiesin. Se oli tullut jäädäkseen. Ensin suru ja minä olimme kaksi erillistä yksikköä. Kaksi erillistä olevaista. Tutkimme toisiamme, minä varovin …

Jatka artikkeliin Katso surua silmiin

Surunsillan tällä puolen

Suru. Tuo murheellinen sana, jossa ei ole lainkaan valoa. Suru on universaali ilmiö, joka koskettaa meitä kaikkia omalla tavallaan. Suru muuntuu moneksi: sitä torjutaan, tai siihen saatetaan takertua. Sitä väistellään, tai sitten se voi nielaista mennessään. Sitä vastaan voi taistella, mutta sille voi myös antautua. Suruun liittyy paljon muita negatiivisia tunnetiloja: häpeää, syyllisyyttä ja yksinäisyyttä. …

Jatka artikkeliin Surunsillan tällä puolen