Surua syvemmälle

Jaan jälleen tekstin, jonka kirjoitin itselleni ylös lapseni menetyksen jälkimainingeissa:

Suru ei ole ainoa asia, joka vastasyntyneen lapsen kuoleman jälkeen äidille jää. Lukemattomat ristiriidat mielen ja kehon välillä, naiseuden ja äitiyden suhteen, yksilönä. Sana lapsettomuus saa aivan uudenlaisen merkityksen.

Millaista on tulla äidiksi ilman lasta? Mitä tapahtuu, kun keho janoaa sisällään kasvanutta pientä ihmistä vierelleen, syliin, rinnalleen samalla, kun mieli ei pysty vielä edes käsittelemään sitä, että jotain puuttuu? Mitä tapahtuu, kun keho toipuu ja unohtaa janonsa samalla, kun mieli vasta herää huutamaan yhä kovempaa ja kovempaa lapsen nimeä? 

Mitä tapahtuu, kun on kuukausikaupalla valmistautunut yhden elämän kokoiseen muutokseen, rakentanut itselleen uutta roolia olemassa olevien roolien ja identiteetin rinnalle, rakentanut sitä isointa ja merkityksellisintä roolia ikinä, ja jäljelle jää tyhjä syli?

Menetykseen tai kriisiin liittyy paljon enemmän, kuin pelkkä suru. Menetyksen kohde ja siihen suoraan liittyvä suru on tietenkin ydinkeskus, mutta keskuksesta haarautuu monen monta säiettä eri suuntiin. Osa säikeistä kuuluu suorassa linjassa suruhaaraan, osa jakaa vain vähän DNA:ta ydinkeskuksen kanssa.

Ydinkeskuksesta rönsyileviä surunsäikeitä on monia:

Minä surin oman menetykseni lisäksi mieheni menetystä. Surin omien vanhempieni ja isovanhempieni menetystä, mieheni vanhempien menetystä, siskoni menetystä. Surin muiden surua. Surin sitä, että minä “aiheutin” epämukavaa oloa muille. Surin sitä, mitä muut minusta ajattelivat.

Surin sitä, että suruni erotti kuilulla monet minusta.

Surin kehoani, yksinäisyyttä, kipua ja häpeää. Surin sairaalakassiin pakattuja käyttämättömiä vaippoja ja nännivoiteita. Surin lastenhuoneeseen tilaamiani Muumi-aiheisia tauluja. Surin omaa ajatuksenjuoksua esimerkiksi siitä, että välillä minusta tuntui siltä, että olin ollut raskaana turhaan. Surin sitä, että sain jälleen syödä sushia ja juoda viiniä. Surin hiljaisuutta.

Surin tyttäreni puolesta. Surin sitä, ettei hänelle annettu mahdollisuutta kokea asioita. Surin sitä, ettei hänelle annettu mahdollisuutta näyttää, millainen tyyppi hänestä olisi kasvanut. Surin sitä, että häneltä otettiin pois jotain, minkä antamisesta häneltä ei kysytty.

Surin sitä, etten koskaan saa tehdä tytölleni hiussaparoita ja sitä, etten koskaan saa tietää hänen lempijäätelömakuaan. En koskaan saa nähdä hänen ensimmäistä hymyään, tai kuulla hänen nauruaan. En koskaan saa puhaltaa hänen haavoihinsa, enkä laittaa kuviolaastaria hänen naarmuihinsa.

Kaikkia edellä mainittuja asioita suren edelleen, ja tulen suremaan koko loppuelämäni, sillä en ainoastaan menettänyt lastani. Menetin kokonaisen tulevaisuuden. Toivon, että esimerkkini osoittavat mihin saakka suru voi versoillansa yltää, ja miksi se ei koskaan välttämättä mene pois.

Sitten surut sikseen.

Menetys nimittäin muuttaa koko elämän: jotkut arjen vanhoista rutiineista loppuvat, ja tilalle tulee uusia rutiineja. Arkea tulee edelleen pyörittää kuten ennen, paitsi että se näyttääkin ihan erilaiselta. 

Kun sunnuntailounaat muuttuvatkin hautuumaalla käymiseen. Kun tärkeä puhelinnumero lakkaa näkymästä äskettäin soitetuissa numeroissa. Kun ei enää tarvitsekaan raahata Royal Caninia kaupasta. Kun toiselle kuuluvat tavarat laitetaan piiloon tai viedään pois. Kun lipaston päälle asetetaan esine, jota ei ikinä olisi siihen aikaisemmin asettanut.

Suruni ohella kehoni kävi fyysisesti läpi kaiken saman, minkä kuka tahansa muu sektiolla synnyttänyt nainen. Minun kehossani on muutoksen jälki, jota kannan koko loppuelämäni. Minun arkeni ja tulevaisuuteni ei muuttunut sen takia, että eläisin tällä hetkellä vauvavuotta, vaan sen takia, ettei vauva koskaan tullut kotiin kanssamme. 

Menetys muuttaa myös identiteettiä, ja saa aikaan sisäisiä myrskyjä.

Lapsensa menettänyt painiskelee kysymyksellä siitä, miten julistaa vanhemmuutta, kun lapseni ei ole täällä. Vanhempansa tai muun läheisensä menettänyt kohtaa arjessaan jatkuvasti tilanteita, joissa tarvitsisi ja haluaisi neuvoa; mutta kenen puoleen nyt kääntyä? Ihmissuhteen päättyessä saattaa kokea vahvaa tyhjyyden tunnetta, kun ei enää voikaan jakaa arjen kuulumisia ja sisäpiirivitsejä toiselle.

Jokaisen menetyksen yhteydessä vastassa on tyhjä tila, josta ei saa enää kaikua. Sen vuoksi myös yksinäisyyden tunteet liittyvät vahvasti menetyskokemukseen.

En tarkoita menetyksellä ainoastaan kuolemaa: tämä pätee kaikkien muutosten kohdalla, joihin liittyy luopumista jostain itselleen tärkeästä. Jostakin, joka on ollut merkityksellinen. Menetyksen tuoma muutos on kriisi, ellei muutosta ja sen tuomia uusia tuulia ole varta vasten halunnut. 

Surun palat ovat vain yksi osa menetyksen palapelistä.

Rakkaudella, Jenny

3 kommenttia artikkeliin ”Surua syvemmälle

  1. Vilkku

    Hyvä teksti jälleen ❤ suru ja menetykseen liittyvät tunteet on niin uskomattoman moniulotteisia asioita
    Sitä vielä mietin, että vaikka jotakin muutosta olisikin varta vasten toivonut niin aattelen että silti muutos on usein kriisi tai ainakin se on ok kriiseillä siitä. Esim. Erossa moni miettii, että mulla ei ole oikeus olla hajalla, surullinen, kriisissä jne. koska olen itse pitkään ja varta vasten halunnut tätä eroa. Samoin hyvältä tuntuvat muutokset, jotka saavat luopumaan vaikkapa jostain itselle haitalliselta tuntuvasti asiasta voivat aiheuttaa myös surua, koska muutos on aina vähän pelottava asia. Ihminen usein mieluummin valitsee epämukavan olotilan kuin muutoksen tuoman myllerryksen.

    Tykkää

    1. Kiitos Vilkku kommentistasi! Olen kanssasi täysin samaa mieltä: kaikissa muutoksissa asuu myös kriisin siemen. Itse yritin ”haluttujen uusien tuulien” kautta erotella kenties ne muutokset, joissa luopuminen ei samalla esimerkiksi synnytä kaipuun tai haavoittuvaisuuden tunteita.

      Toit esille todella hyvän huomion, kun mainitsit, että muutoksen yhteydessä saattaa kokea, ettei saisi tuntea kriiseilyn tunteita. Toivottavasti joku kriiseilijä lukee sanasi ja oivaltaa, että on täysin ok olla myös surullinen ❤

      Tykkää

  2. Päivitysilmoitus: Menetyksetön suru – onko sellaista? – SURUNSILTA

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s