Aika ei paranna – sen tarkoitus on auttaa

Kirjoitin viime postauksessa, kuinka oman lapsen hautaaminen erkaannuttaa muusta maailmasta ja muista ihmisistä. Oman lapsen hautaamista voidaan pitää ääriesimerkkinä, koska se ei kuitenkaan ole suinkaan ainoa, joka saa tunteen aikaiseksi. Mikä tahansa menetys muuttaa ihmisen näkökantaa ja suhtautumista nykyhetkeen, menneisyyteen ja tulevaisuuteen. Vahvimmin eriytymisen muusta maailmasta kokee silloin, kun itselle sattuu jotain valtavirrasta poikkeavampaa. Jotain …

Jatka artikkeliin Aika ei paranna – sen tarkoitus on auttaa

Vuosipäivästä toiseen

Hyppään suoraan altaan syvään päähän: oman lapsen hautaaminen erkaannuttaa muusta maailmasta ja muista ihmisistä. Kokemuksen jälkeen ei kuulu enää siihen todellisuuteen, missä muut elävät, eikä siihen todellisuuteen koskaan enää palaa. Ei, koska hauta jää fyysiseksi todisteeksi siitä, mitä yhtenä päivänä elämässään joutui tekemään. Koska asun Etelä-Euroopassa, tyttömme hautausjärjestelyt tapahtuivat nopeammalla tahdilla, kuin miten ne Suomessa …

Jatka artikkeliin Vuosipäivästä toiseen

Mitä minulle kuuluu?

Kesä on monelle pelkkää iloa ja juhlaa, mutta viime vuosi opetti minulle, että myös keskellä kesää voi tapahtua ikäviä asioita. Tänä vuonna pelkäsin etenkin juhannusviikonloppua hieman etukäteen, sillä vuosi sitten se oli viimeinen viikonloppu, kun kaikki oli vielä hyvin, ja olimme autuaan tietämättömiä siitä, mitä sitä seuraavat viikot meidän polullemme toisi. Pelkäsin, että tänä vuonna …

Jatka artikkeliin Mitä minulle kuuluu?

Vertaistuen voima

Kirjoitin viime syksyllä muistiinpanoihini seuraavasti: Jätin soittopyynnön Käpy ry:n nettisivujen kautta samalla, kun tilasin heiltä tukimateriaalia. Muutamaa päivää myöhemmin järjestön edustaja soitti, ja yleisen alkurupattelun jälkeen edustaja kysyi, halusinko jakaa tarinamme yksityiskohtaisemmin. Se tuntui ihanalta, helpottavalta, pelottavalta ja hämmentyneeltä, koska suuni avatessani havahduin, etten ollut kertonut tapahtumista vielä kenellekään ulkopuoliselle. Kompuroin sanoissani, en osannut asettaa …

Jatka artikkeliin Vertaistuen voima

Perjantait on pahimpia

Meille perjantait ovat pahimpia. Perjantai on tyttäremme syntymä- ja kuolinpäivä, sekä hautaanlaskun päivä.  Tyttäreni kuoleman jälkeen elin pitkään kohtalon päivän ja viikon kulkua niin, kuin joku olisi painanut replay-nappia. Toisinnon aalto kehittyi pitkin viikkoa, kunnes perjantaiaamupäivisin kello 10:25 se tyrskähti rajusti kalliota vasten niin, että vaahtopäinen kärki ripotteli kuplia kauas kuivalle kivelle. Viikonlopun ajan aalto …

Jatka artikkeliin Perjantait on pahimpia

Surua syvemmälle

Jaan jälleen tekstin, jonka kirjoitin itselleni ylös lapseni menetyksen jälkimainingeissa: Suru ei ole ainoa asia, joka vastasyntyneen lapsen kuoleman jälkeen äidille jää. Lukemattomat ristiriidat mielen ja kehon välillä, naiseuden ja äitiyden suhteen, yksilönä. Sana lapsettomuus saa aivan uudenlaisen merkityksen. Millaista on tulla äidiksi ilman lasta? Mitä tapahtuu, kun keho janoaa sisällään kasvanutta pientä ihmistä vierelleen, …

Jatka artikkeliin Surua syvemmälle

Kuilu, joka erottaa

Olen pitkään miettinyt, miten sanoittaa ja selventää surukuplan ulkopuolella oleville heidän rooliaan, vastuitaan ja merkitystä surukäsittelyssä. Olen alustanut vaikeaa aihetta ja herätellyt aivonystyröitä pariin otteeseen Instagramin puolella. (Jos tilini ei ole vielä tuttu, käy etsimässä se sieltä nimellä @surunsilta ja laita seurantaan! Yksittäisiin kuviin pääsee myös klikkaamalla tältä sivulta löytyvän Instagram-otsakkeen alta.) Aihetta varten olen …

Jatka artikkeliin Kuilu, joka erottaa

Yksityinen matka

Jaan luvalla alla olevan tekstin, joka minulle lähetettiin kuvaamaan vastoinkäymisen aikana koettua tunnetta: Surun särkemä, kauneuteen kätketty, kasvoilta pois pyyhitty. Tunne, jota kukaan ei tiedä. Tunne, jota on vaikea paljastaa. Varjeltu salaisuus. Sitaattiin kiteytyy todella paljon surusta sanottua ja sanomatonta, surun tuomaa kokonaisvaltaista olotilaa. Muistan, kun lapseni menetyksen jälkeen istuin ensimmäistä kertaa taksiin viime kesänä. …

Jatka artikkeliin Yksityinen matka

Miksi surusta pitää puhua?

Menetys ja kuolema ovat varmempia asioita, kuin elämä ja syntymä. Kirjoitin yllä olevan mietteen eräänä iltana itselleni ylös. Aika synkkää, myönnän. Miete on kuitenkin totta, ja siksi se on ensimmäinen ja luonnollisin syy siihen, miksi surusta pitää puhua. Koska surun useimmiten laukaisee nimenomaan jonkin tai jonkun menetys tai kuolema, suru on vääjäämätön osa elämää. Jokaisella …

Jatka artikkeliin Miksi surusta pitää puhua?

Surunsillan tällä puolen

Suru. Tuo murheellinen sana, jossa ei ole lainkaan valoa. Suru on universaali ilmiö, joka koskettaa meitä kaikkia omalla tavallaan. Suru muuntuu moneksi: sitä torjutaan, tai siihen saatetaan takertua. Sitä väistellään, tai sitten se voi nielaista mennessään. Sitä vastaan voi taistella, mutta sille voi myös antautua. Suruun liittyy paljon muita negatiivisia tunnetiloja: häpeää, syyllisyyttä ja yksinäisyyttä. …

Jatka artikkeliin Surunsillan tällä puolen