Kun yhtenä hetkenä olet täällä, ja toisena et enää ole. Oletko koskaan keskittynyt kuuntelemaan, tai tunnustelemaan sydämenlyöntejäsi ja miettinyt, mitä tapahtuisi, jos lyönnit yhtäkkiä lakkaisivat? Minä olen. Menetystemme jälkeen olen ajatellut asiaa usein iltaisin nukkumaan mennessäni. Silloin alkaa pelottaa. Ahdistaa. En saa unta, ennen kuin olen saanut ajatukset pois sykkivästä sydämestäni. Kerran oli pakko lakata …
Tekijä: @surunsilta
Sanoita lohtusi
Hidasta Elämää -sivusto kysyi muutama viikko sitten Instagram-postauksessaan seuraavaa: Minkä yhden asian haluaisit sanoa ihmiselle, joka kamppailee huonon olon kanssa juuri nyt? Oli ihana lukea läpi postaukseen tulleita vastauksia ja huomata, että lohtua voi sanoittaa monella eri tavoin. Jäin kuitenkin miettimään, että kuinka usein lohdun sanat todella kantautuvat lohduttajalta lohdun kohteelle? Yhtälailla voi lohduttajan sanat …
Oikea tapa surra
Kysymykset siitä, onko oikeaa ja väärää tapaa surra, tai onko oikeutta edes surra, nousevat usein surun kohtaamisen yhteydessä pinnalle. Suru kuvitellaan aina jonkinlaiseksi: sille annetaan tietyt kasvot, luonne ja käytös. Silloin, kun suru poikkeaakin oletetusta, hämmästellään. ”Miksei se / miksen minä ole enemmän huonona?” ”Miten se nyt noin raskaasti sen otti, pikkujuttuhan se oli?” Paineet …
Perjantait on pahimpia
Meille perjantait ovat pahimpia. Perjantai on tyttäremme syntymä- ja kuolinpäivä, sekä hautaanlaskun päivä. Tyttäreni kuoleman jälkeen elin pitkään kohtalon päivän ja viikon kulkua niin, kuin joku olisi painanut replay-nappia. Toisinnon aalto kehittyi pitkin viikkoa, kunnes perjantaiaamupäivisin kello 10:25 se tyrskähti rajusti kalliota vasten niin, että vaahtopäinen kärki ripotteli kuplia kauas kuivalle kivelle. Viikonlopun ajan aalto …
Menetyksetön suru – onko sellaista?
Mitä se on, kun tyhjyyden tunne valtaa vailla luopumista? Mitä se on, kun kyynel valuu vailla osanottoja? Mitä se on, kun kaikki on hyvin, mutta silti jotain puuttuu? Olen kirjoittanut ja käsitellyt tähän asti lähinnä sellaista surua, joka kumpuaa menetyksestä, luopumisesta ja ikuisista hyvästeistä. Olen omien kokemusteni perusteella todistanut, kuinka vaikeaa kuolemaan liittyvää surua on …
Surua syvemmälle
Jaan jälleen tekstin, jonka kirjoitin itselleni ylös lapseni menetyksen jälkimainingeissa: Suru ei ole ainoa asia, joka vastasyntyneen lapsen kuoleman jälkeen äidille jää. Lukemattomat ristiriidat mielen ja kehon välillä, naiseuden ja äitiyden suhteen, yksilönä. Sana lapsettomuus saa aivan uudenlaisen merkityksen. Millaista on tulla äidiksi ilman lasta? Mitä tapahtuu, kun keho janoaa sisällään kasvanutta pientä ihmistä vierelleen, …
Sureva etsii vastauksia
Ihminen on kautta aikojen etsinyt selityksiä ja syitä selittämättömille asioille. Niille asioille, joihin ihminen ei itse voi vaikuttaa. Niille asioille, jotka ovat kättemme ulottumattomissa. Joskus syyt ovat helposti löydettävissä. Ne ovat luonnollisia. Syyt tiedetään, niistä koituvia seurauksia osaa odottaa, ja niihin pystyy valmistautumaan. Ja vaikka seurauksen osuessa tekee kipeää, lopputuloksen voi hyväksyä ilman katkeruutta, kateutta …
Miten avata Surunlukko?
Tämä on jatkoa edellisestä postauksesta, jossa otin esille kuilun, joka erottaa surevan ja muut toisistaan. Miksi kuilu syntyy, ja mikä sen muodostaa? Miksi ja mihin Surunsiltaa tarvitaan? Sureva harvoin vapaaehtoisesti valitsee surua, joten hän on tahtomattaan jo joutunut kuilun kupeeseen. Surevalla on tietenkin omat vastuunsa ja roolinsa surun jakamisessa (vaikka jakaminen ja surusta puhuminen sattuu, …
Kuilu, joka erottaa
Olen pitkään miettinyt, miten sanoittaa ja selventää surukuplan ulkopuolella oleville heidän rooliaan, vastuitaan ja merkitystä surukäsittelyssä. Olen alustanut vaikeaa aihetta ja herätellyt aivonystyröitä pariin otteeseen Instagramin puolella. (Jos tilini ei ole vielä tuttu, käy etsimässä se sieltä nimellä @surunsilta ja laita seurantaan! Yksittäisiin kuviin pääsee myös klikkaamalla tältä sivulta löytyvän Instagram-otsakkeen alta.) Aihetta varten olen …
Katso surua silmiin
Kirjoitin viime syksynä suruani käsitellessä kohtaamisestamme seuraavasti: Suru astui elämäni näyttämölle lipuen, hiljaa ilman ääntä ja kulisseihin naamioituen. Mutta kun huomasin sen kantavan tuolia, asettavan sen keskelle lavaa, istahtavan siihen ja katsovan minua suoraan silmiin, tiesin. Se oli tullut jäädäkseen. Ensin suru ja minä olimme kaksi erillistä yksikköä. Kaksi erillistä olevaista. Tutkimme toisiamme, minä varovin …
SURUNSILTA 